Lasten Liikunnan Tuki ry on Suomen ainoa lasten ja nuorten harrasteliikuntaseura, jonka toimintaan ei kuulu kilpailu-urheilu. Tehtävämme on liikuttaa kaikkia ihmisiä tasapuolisesti, korkealla ammattitaidolla ja liikunnan ilon kautta. Tavoitteemme on lasten innostaminen elinikäiseen liikuntaan.
Lasten Liikunnan Tuen toiminta on seutukunnallista ja se tavoittaa vuosittain noin 2500 lasta ja lapsiperhettä. Leikittämisen ja liikuttamisen lisäksi koulutamme ja työllistämme nuoria ja aikuisia lasten ohjaamiseen. Työllistämme vuosittain 80-100 henkilöä ohjaustoimintaan. Toiminta-aikanamme olemme työllistäneet noin 600 ohjaajaa.
LIIKUTA LAPSIA PEUHULASSA >
ILMOITA LAPSESI ILTAPÄIVÄKERHOON >
VESIJUMPPAA AIKUISILLE >
VOIMAA TYKY-TOIMINNASTA >
|
|
|
23.huhtikuuta 2012
Lasten Liikunnan Tuen Sääntömääräinen kevät kokous pidetään 23.5. klo 18.30 osoitteessa Wetterhoffinkatu 4 B. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!
5. huhtikuuta 2012
Aulangon Ulkoilumajan kahvio on avoinna pääsiäisenä seuraavasti. Pitkäperjantai klo 11-16, lauantai suljettu, sunnuntai klo 11-16 ja maanantai II pääsiäispäivä klo 11-16. Latujen 6,5 km, 4,4 km ja metsäkymppiä on huollettu tämän viikon. Tervetuloa munkkikahville!
2. huhtikuuta 2012
Kiitos kaikille kesätyöhakijoille!
Lasten Liikunnan Tuki haki kesätöihin nuoria Hämeenlinnalaisia 15-18 -vuotiaita. Hakemuksia tuli n. 250 kpl, joiden joukosta kutsuimme osan haastatteluun. Haastattelu-kutsut on lähetetty, kiitämme runsasta hakija-joukkoa ja toivotamme hyvää kevään ja kesän odotusta!
Lisää uutisia...
|
|
|
MEILLÄ TAPAHTUU:
Loma-ajan toimintoihin ilmoittautuminen käynnissä. Lisää kohdasta liiku lomalla.
Toiminnallisen iltapäiväkerhon arviointikysely lukuvuosi 2011-2012. Täytä klikkaamalla TÄSTÄ
Jukolan koulun liikuntaleirille ilmoittautuminen tästä. |
|